top of page

TIIMIESITTELY

Valloittava tiimi täynnä rehellistä tekemisen paloa, villiä luovuutta ja iskevää osaamista! Me Saari Visualsilla elämme ja hengitämme kameran linssin läpi – rakkaudesta lajiin, niinhän sitä sanotaan. Teemme töitä yhdessä, koska se on yksinkertaisesti kivaa.

DSC08495_SV_brändikuvaus_2023.jpg

Santeri Saari

Videotuottaja, projektivastaava, kouluttaja

Videokuvaus oli minulle rakas harrastus ennen kuin siitä muodostui intohimotyö. Utelias innostus näkyy työskentelytavassani edelleen: ideoin asiakkaan aihioista ennakkoluulottomasti rohkeitakin visioita. Sosiaalisena tyyppinä tykkään jututtaa asiakasta, jotta lopputulos miellyttää varmasti kaikkia osapuolia.

 

Innostun herkästi nollasta sataan, ja niinpä minulla on usein monta rautaa tulessa. Energisyydestä huolimatta pidän ohjat tiukasti käsissäni, kun keskityn kuvaamiseen. Flow-tilassa näen videon käsikirjoituksen jo mielessäni kohtaus kohtaukselta. Hahmotan isotkin kokonaisuudet yhdeltä istumalta.

 

Elän hetkessä ja improvisoin tarvittaessa. Otan lennosta haltuun muuttuvatkin tilanteet, eli osaan heittäytyä niin töissä kuin vapaalla. Työkiireet selätän ennen kaikkea liikkumalla, mökkeilemällä ja matkustelemalla.

Liisa Nykänen

Sisällöntuottaja

Sisällöntuottajan roolissa toimiminen on itselleni ominaista, sillä olen luontainen tekijä. Haluan nähdä tekemisen jälkeni itse. Koen maailman omana luovana pelikenttänä, joka on pullollaan kertomattomia tarinoita. Arvostankin suuresti brändejä, jotka uskaltavat käyttää omaa ääntään ja leikitellä sisällöissään.

 

Olen ennakkoluuloton tyyppi, joka innostuu monenlaisista tehtävistä. Kun minua pyydetään tekemään jotain, josta minulla ei ole ennestään liikaa kokemusta, vastaan “joo, hoituu.” Se, mitä ei vielä tiedetä, tai osata, selvitetään. Näin luon sisältöä sellaistakin aiheesta, joka ei ole ollut itselle ennestään tuttu.

 

Tekijän rooli näkyy töiden ulkopuolellakin: vapaa-ajalla tykkään nollata aivoja omilla pienillä diy-projekteilla, oli se sitten maalaamista tai huonekalujen entisöintiä. Ja toki, välillä ihan parasta on vain maata ja katsoa Netflixistä sen hetken uusinta realityhömppää.

DSC00884_liisa_uusi.jpg
DSC08685_SV_brändikuvaus_2023.jpg

Henri Järvinen

Kuvaaja, leikkaaja, sometuotannot

Editointi on mielestäni jännittävin osuus videotuotannossa, koska silloin raakamateriaali saa lopullisen muotonsa. Sytyn erityisesti siitä, kun saan editointivaiheessa heittää asiakkaan toiveiden sekaan vähän piristävää tvistiä – sellaista, joka saa valmiin videon loistamaan. 

 

Olen meidän kolmikon jokapaikanhöylä, joka hääräilee jälkituotannon lisäksi myös kuvaustilanteissa. Autan tiimiämme aina silloin kun tarvitaan. Luovana persoonana innostun herkästi ja heittäydyn jokaiseen projektiin sata lasissa. Toisaalta rautaiset hermoni takaavat sen, että pysyn viilipyttynä yllättävissäkin hetkissä.

 

Musiikki on henkireikäni, ja rakkaasta harrastuksestani ammennan myös työhöni: videoiden ääniefektien ja taustamusiikin miksaus on siistiä puuhaa. 

Riika Kastelehto

Brand-designer, valokuvaaja, graafinen suunnittelija, kouluttaja

Valokuvaus vei minut mennessään jo yläkouluikäisenä. Sittemmin mainostoimistotausta on opettanut minua katsomaan maailmaa myös graafisen suunnittelijan, brändisuunnittelijan ja videokuvaajan silmin. Erikoisalaani on henkilökuvaus, sillä ihmisten tarinat vetoavat minuun.

 

Rakastan työssäni sitä fiilistä, kun pystyn herättämään yrityksen sielun henkiin valokuvien avulla. Siksi kuuntelen ja toteutan asiakkaan toiveet aina pieteetillä. Uskon, että visuaalisesti kauniille kuvalle on löydettävä myös jokin syvempi merkitys. Kun tunne ja järki kohtaavat valokuvassa, lopputulos valloittaa.

 

Valokuvaajana tykkään työssäni vapauden ja rajojen tasapainosta. Niinpä olen luonteeltani luova mutta järjestelmällinen. Erityisesti liikunta sytyttää luovuuteni ja saa ideat versomaan. Sielunmaisemani on tehty valokuvista.

riika.jpg
ChristaSV_valmis.jpg

Christa Könönen

Valokuvaaja

Valokuvaajana toimiminen on ollut minulle hyvin luonnollinen ammatinvalinta. Visuaalisin keinoin tarinan kertominen ja tärkeiden hetkien ikuistaminen kameralle on lähellä sydäntäni, josta johtuen valokuvaus on aina tuntunut oikealta suunnalta omalla uralla. 

 

Olen ihmisenä hyvin heittäytyvä tyyppi, ja ystäväni ovatkin joskus kuvailleet minua hurjapääksi. Saan energiaa uusista prokkiksista, sekä haasteista, sillä palkitsevinta ovat oivallukset ja haasteiden ratkaiseminen yhdessä tiimin kanssa!

 

Vapaa-ajallani nautin koirani kanssa pitkistä metsälenkistä ja ystävieni kanssa pitkistä juttutuokioista kahvikupin äärellä.

Miika Karonen

Myynti

Tykkään luoda uusien ja nykyisten asiakkaiden kanssa rehellisiä ja kestäviä suhteita. Uskon, että paras lopputulos saadaan silloin, kun kommunikointi on luontevaa ja aitoa. Mun duunissa on erityisen tärkeää asiakastyytyväisyys ja se kohtaamisten läpinäkyvyys.

Seuraan ja olen mukana myös esim. videoiden jälkikäsittelyvaiheessa. Haluan hahmottaa meidän palvelut ja prosessit mahdollisimman hyvin - näin voin palvella myös asiakasta monipuolisemmin ja paremmin.

Vapaa-ajalla tuotan musiikkia, urheilen ja vietän aikaa ystävieni kanssa. Tällä alalla on paljon yhteistä musiikkialan kanssa - myös sen takia tämä uravalinta tuntui sopivalta.

 

Uskon aidosti meidän tiimiin ja palveluihin - siksi niiden myyntikin tuntuu luontevalta!
 

DSC01906_miika_hlö_kuva.jpg

Ota yhteyttä

Kiitos yhteydenotosta :)

bottom of page